Sisilia, 70-luku. Antonio Ristoratore on perinteisen pitsasuvun nuorin jäsen ja perijä. Enrica Capono on perinteisen mafiasuvun nuorin jäsen ja perijä. Heidän isänsä vaativat heitä jatkamaan perinteisten sukujen perintöä perinteisin menetelmin ja pitämään Villagion kylän perinteisen elämän kunnollisena, kuten se on ennenkin ollut. Eipä Antonio muuta osaisi kuvitellakaan. Mutta kun sukujen käsitykset "perinteisestä" törmäävät kohtalokkain seurauksin ja samalla voimakastahtoisen Enrican suunnitelmat erilaisesta tulevaisuudesta ottavat tuulta siipiensä alle, Antonio joutuu kohtaamaan paitsi ylityöt, mafian, poliisin, huumeet ja väkivallan myös sen vaikeimman: itsensä.

Sponssit


DIspeksi
DIspeksiä tehdään osittain myös yleisöä varten. Annan palautetta esityksestä niin tehdään entistä parempaa rainaa ensivuonna!

Speksi on interaktiivisen opiskelijateatterin muoto, jolle on tyypillistä runsaat musiikki- ja tanssinumerot sekä ajankohtaisiin asioihin ja tunnettuihin tarinoihin pohjautuva opiskelijahuumori. Ihan tavallisesta parodiasta ei kuitenkaan ole kyse, sillä speksistä speksin tekee “Omstart!”: yleisö voi koska tahansa keskeyttää show’n ja pyytää näyttelijöitä esittämään edelliset repliikit uudelleen ja ehkä uudella tavalla. Varsinkin nykyään nokkelien lisämääreiden, kuten “takaperin” tai “tammpereen murteella” liittäminen osaksi “Omstart!”-huutoa lisää hauskuutta pakottamalla näyttelijän ja usein myös lavan taustajoukot improvisoimaan jotain ennenkuulumatonta. Lopputuloksena on spektaakkelinomainen huumoripaketti, jossa joka esitys on ainutlaatuinen. Älä kuitenkaan omstarttia huuda replan päälle tai megafonilla. Replan päälle huudetut omstarit eivät kuulu lavalle ja megafonit voivat ärsyttää muita katsojia.DIspeksi eli Drama ad Infinitum-speksi on perustettu vanhainkodin bingokerhossa seniorispeksiläisten kulttuurityhjiön täyttämiseksi ja mielekkääksi saattohoitotoiminnaksi varsinaisesta speksistä irrottautumiseen. DIspeksin nimessä “DI” tulee sanoista “Drama ad Infinitum”. DIspeksiä on tehty vuodesta 2014.


Juho Mäntysaari

Janne Vikelä
Sakari Huuskola
Petra Laatikainen

Henri Vainio
Vesa Ahola
Alfred Altsten
Tero Liimatainen
Severi Mäkelä
Juho Mäntysaari
Sara Nortunen
Juha Suvanto
Tommi Tuominen
Janne Vikelä
Hannu Vuolasaho

Mikko Marjasalo
Jari Latva-Teikari
Jouni Hyötylä
Juho Uusitalo
Jussi Toivonen
Olli Ritvanen
Pertti Husu
Tuomas Kiiski

Vesa Ahola
Teemu Vallinaho
Mika Kemppi
Ville Limnell
Paju Tella
Severi Mäkelä
Mikko Tiitola
Janne Vikelä
Anu Juvonen

Hilda Leppälä
Anni Hakala
Liina Repo
Lisa Vilenius
Meri Kailanto
Meri Suksi
Sanna Kallio
Emma Junnila
Katriina Kymäläinen-Mäkelä

Aatos Mickelsson
Aku Niskanen
Alfred Altsten
Erik Erola
Jetro Sukkela
Katriina Kymäläinen-Mäkelä
Mikko Tiitola
Minnow Lappi
Satu Tammekann
Janne Ryynänen

Miika Pärssinen
Erik Erola
Sakari Huuskola
Ari Alanko
Lauri Pitkäjärvi
Anu Juvonen
Katja Kujala
Janne Taubert
Inka Ruoste
Lasse Enäsuo
Ear
Juuli Immonen
Henri Kiiski

Lauri Pitkäjärvi
Katja Kujala
Jussi Lehtonen
Shiona
Ear

Emmi Oikkonen
Shiona

Henna Salosyrjä
Johanna Hämäläinen
Juuli Immonen
Maria Eskola
Milla Mäenhovi
Sonja Tiitola

Markus Laine
Helge Jalonen
Erik Erola
Sara Komulainen
Lauri Niittymäki
Hannu Vuolasaho
Ari Alanko
Aatos Mickelsson
Sampo Syrjänen
Miika Pärssinen
Aaro Rättö
Miika Kotajärvi

Mikael Niemelä
Lauri Niittymäki
Sakari Huuskola

Lauri Pitkäjärvi

Janne Taubert

Katja Kujala
Shiona

Sanna Grönlund

Anette Karppinen
Malla Sipilä
Henri Kiiski

Ear

Malla Sipilä
Katja Kujala

Saku Pihlajaniemi

Sanoitus: Vesa
Sovitus: Mafian tappamat
Koreografia: Hilda Leppälä
Paahtava päiväaurinko
Punainen tomaatti kypsyy
Ohi kaahaa Vespa
Kylämme elää ja pysyyNäin opetti äiti rakas
Mamma mia antoi ohjeen
Perinne voiman tuo
Kyläyhteisön arkeenJa ravintolassain
Taas eilen pizzaperjantai
Espressolla totta kai
Ja kun yksi sai niin kaikki saiPepperoni ja frutti di mare
Alla nonnan tomaattikastike
Oliiviöljyä ja voinokare
Perinteinen elintarvikeTunteellinen käsien puhe käy
On viini terapeutti
Jos kaunista belladonna ei näy
Putoaa suusta tuttiMitä ei viitsi tehdä tänään
Voi unohtaa myös huomenna
Asiat ei muutu mihinkään
On pizzeriamme legendaJa ravintolassain
Taas eilen pizzaperjantai
Espressolla totta kai
Ja kun yksi sai niin kaikki saiJa ravintolassain
Taas eilen pizzaperjantai
Espressolla totta kai
Ja kun yksi sai niin kaikki sai
Vaik määrään muita
Vastuuta en kanna
Mä ykkösmiehelle
kaiken tuen annan
Toiset minä steppaan
Syvään suohon
Ja minulla vain
yksi pomo onOn vain yksi kummisetä
Kummisetä, kummisetä
Minä häntä suojelen
Vaikka bisnes laahaa
Rahaa ei oo, lesti ei liiku
Luottamustaan petä enHän ensin kahvit saa
Muut joutuu odottaan
Vedä siis luut kasaan
Pullamössön saat
Kunhan kättä lippaan paatVain yksi Don Capono
Don Capono, Don Capono
Pakko luottaa edelleen
Vaikka minähän se
Kaiken teen
Okei. Joo joo, no niin
Pakko olla luottomies
Pakko olla luottomiesMitenhän muka voisin sinua auttaa
Yhteistä kieltä kun ei oo ollenkaan
Yhdessä vielä syömme Napolin pizzaa
Eikä se enää maistu kuin aikoinaanOn vain yksi Don Capono
Don Capono, Don Capono
Pakko luottaa edelleen
Vaik minähän se
kaiken teen
Okei, joo joo, no niin
Kunpa voisin olla Don
Kunpa voisin olla Don
Kunpa voisin olla Don
M+S: (Ou)
M+S: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M+S: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M+S: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M+S: (En-ri-ca, An-to)S: Työpäivää pitkää, mut (Antoniolle)
Myös naista voit lämmittää
M: Mies kai se on tuokin (Enricalle)
Aina pizzan pöytään tuokin
S: Menkää, naikaa, hääyöksi on Rantasipi
On parit muksut ja pystykorva
Eli kaikki just niinku pitiS: Pizzaa (ahaa)
M: (Nou)
S: Saa aviossa sit luvan kanssa
M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Vaivaa (ahaa)
M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: On sormi pystyssä taikinassa
Pizzaa (ahaa)
M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Tomaattisoosit lakanassa
Vaivaa (ahaa)
M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Jäikö täst viel’ joku? M: Oregano (Enricalle)S: Salaisuuden teille kerron M: (Juu)
S: Salaisuuden teille kerron M: (Juu)
S: Salaisuuden teille kerron M: (Juu)
S: Jos koskaan kohtaa eripura
S+M: (Jos koskaan kohtaa eripura)
S: Jos koskaan kohtaa eripura
S+M: Faktaan et voi tukeutua
S: Vaimo aina voittaaM: Ou
M: En-ri-ca, An-to-ni-o-ou
(En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Vaimo aina voittaa
M: En-ri-ca, An-to-ni-o-ou
(En-ri-ca, An-to)
S: Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
S: Ei, ei, ei!M+S: Seis!
<Tässä välissä reploja, M+S alkaa laulamaan ja bändi nappaa kiinni>M+S: (Ou)
M+S: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
(En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Vasten tahtoosi
Bändi: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M: Auttaisko vaik hypnoosi
S: Avioon on prognoosi
(En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M: Teil’ kohta on kolhoosi
S: Vasten tahtoosi
(En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M: Auttaisko vaik hypnoosi
M+S: Voi papin aamenen kuulla jo
S: Vaimo aina voittaa M+S: Come on!M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
(En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
S: Vaimo aina voittaa
M: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
(En-ri-ca, An-to-)
S: Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
Vaimo aina voittaa
S: Ei, ei, ei, ei!!M+S: Tehdään pitsoja
Bändi: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M+S: Tuhti makkara
Luomutattia
Vuohenjuustoa
Bändi: (Ou)
M+S: Kuumaa uunia
Bändi: (En-ri-ca, An-to-ni-o-ou)
M+S: Täytyy kokeilla
Nyt vois loppua
Oikein toimit, Antonio
Paistaen pizzaa
Suvun uunissaAsettuu Enricakin vihdoin
Aloilleen
Tietää mikä on totuus
Sukuun kuuluuElämä näin järjestyy
Kun kaikki toimii
Siihen löytyy syyPerinteet, aina, perinteet
Kun niitä seuraat, oikein teet
Ne perinteet
Perinteet
Toi menee överiks, Antonio hei!
Saaks sua vaimo rajoittaa? Ei saa ehei.
Sun pitää saada nähdä sun kavereit.
(Antonio: Kalassa saan sentään käydä!)
Älä tossun alle mee, Antonio hei!
Oman elämäskö sun, Enrica vei?
Naimisis sul vielä ois vapauksii.
(Antonio: Ite oot tossun alla! )Rakkaus, pitsa, perinteet vaiko elämä?
Viimeks mainitust (,) pakko ois päättää!
Ei sun (,) tarvii (,) kaikkea pois heittää!
(Antonio: Pitsa ja perinteet ovat mun elämä!)
Vapaus sulla on viel tehdä kaikkee,
laittomuudet poislukien.
Elää saat niinkuin ukkomiehet.Ollaan vielä nuoria - voit matkustaa!
Nähdä vähän maailmaa tai alkaa sijoittaa!
Lähtee reppureissaamaan, uutta kokeilla.
Uusii ruokatrendejä - ”ei ikinä!”
Toiset laittaa pizzaankin änänästä
Tää on sun ainoo elämä - vain sä päätät
SÄ päätätHaloo, Antonio ala miettiä
Sen mitä tahdot sun elämältä
Sun mielipiteillä on väliä
(Antonio: Ai on vai?)
Sä voit yhä perinteitä ylläpitää
Mut tiedät sä itse miks sä sen teet
Päättääkö mies vai perinteet?
On aika jo nousta mun esille
Sanon hyvästit menneisyydelle
Tästä alkaa aika uus
On maailma mun!Brutus on mun oikea käteni
En ketään muuta siihen haluaisi
En mä muihin luottaisiEnrica + Brutus: Saat verta, hikee ja kyynelii
E+B: On aika tarttuu aseisiin
E+B: Tänään näytän mitä on
E+B: Voima-aEnrica: Ja niin käy
Sisilia nöyrtyy eteeni
Kokaiini
Aine Valkehin
Tuokaa kruununi-i
Ja niin käy
Mä mahtavin oon
Yhdes’ huomiseen
Kirkkaaseen
Otamme askeleenOlen menneen jo valmis polttamaan
Kaiken yläpuolelle nousemaan
Perheet muut takuulla murskataanKiloittan on mul’ tavaraa
Näin tätä kylää hallitaan
Uuneja löytyy täynnä kahisevaaE: Aikani on hallita maailmaa
Br: Suurimmat rahat sulta saa
E + Br: Ei kateeksi käy poliisia, haa haaEnrica: Ja niin käy
Sisilia nöyrtyy eteeni
Kokaiini
Aine Valkehin
Tuokaa kruununi-i
Ja niin käy
Mä mahtavin oon
Yhdes’ huomiseen
Kirkkaaseen
Otamme askeleenBrutus + Bändi: Ja niin käy
Br + Bä: Nouse kunniaan
KAIKKI: Nujerran, muserran, VOITTAJA! - JEE!Ja niin käy
Sisilia nöyrtyy eteeni
Kokaiini
Aine Valkhein
Mun valttikorttini
Ja niin käy
Mä mahtavin oon
Yhdes’ huomiseen
Kirkkaaseen
Otamme askeleen
Capo-o-ono / Pokemon
(Antonio)
Oon vaalinut perinteitä
En ananasta pizzaan heitä
Nyt muuttuu tää, kun rohkaistun
Lähden päivään uusin tuumin
Jätän taakse pizzauunin
Tie kova on, mutta onnistun(Giovanni)
Muista poika perhe
Muut arvot on erhe
Muista poika perheen perinteet(Antonio) En pelkää perinteitä
(Giovanni) Et hylätä voi meitä
(Antonio) Miksi menneet jahtaa ja painostaa
(Giovanni) Koko kylä meitä kaipaa
(Antonio) Ei oo paluuta vanhaan aikaan
(Giovanni) Ruotuun palaa nyt tai et rauhaa saa(Antonio ja Giovanni)
Painu pappa hiiteen
Ei en/etkö haluu vainaita mieleen
Painu pappa hiiteen kokonaan(Antonio)
Uskonko mä uuteen
Mun omaan tulevaisuuteen
Uskonko mä uuteen itsekään
Vaikka tie vie jo aikuismaailmaan
Täytyy kuitenkin päästä roudaamaan
Silloin tällöin on hyvä mellastaa
Baarikohtauksen Osmo pelastaa
Nyt speksataanDIspeksi taas meitä kuljettaa
Tanssimaan ja laulamaan
Hei kiitos kun tulit katsomaanDIspeksi taas meitä kuljettaa
Tanssimaan ja laulamaan
Hei kiitos kun tulit katsomaanDIspeksi taas meitä kuljettaa
Tanssimaan ja laulamaan
Hei kiitos kun tulit katsomaanDrama ad Infinitum!
Drama ad Infinitum!
Drama ad Infinitum!

Perinteet, nuo esi-isiltä ja -äideiltä perityt toimintamallit, ohjaavat ajatuksiamme ja toimintaamme tavoilla, joita emme aina edes tajua. Onhan se itsestään selvää, että hernekeiton kanssa kuuluu tarjoilla pannukakkua, Ilves on kovempi kuin Tappara ja tunteista ei puhuta kuin korkeintaan humalassa. Sitä mistä nämä perinteet ovat lähteneet ei pysty enää selvittämään, eikä sillä taida edes olla väliä (tosin hernekeiton ja pannukakun korrelaatio juontaa isoisien sotatraumoihin). Perinteistä kiinnipitäminen luo turvallisuuden tunnetta ja luo uskoa siihen, että pystymme hallitsemaan ja kontrolloimaan tätä kaoottista maailmaa. Siitäkin huolimatta, että meidän hallintamme onkin pelkkää etukäteen määriteltyjen kaavojen toistamista.Myös DIspeksi koostuu kasasta perinteitä. Prosessi kulkee vuodesta toiseen samalla hyväksi havaitulla tavalla tuottaen iloa niin tekijöilleen kuin katsojilleenkin. Kuitenkin joskus perinteitä on myös hyvä katsoa myös kriittisesti. Vaikka asia on tehty aina ennen samalla tavalla, ei tarkoita, että kyseinen malli olisi paras.Onneksi speksi mahdollistaa taiteenmuotona itsensä yllättämisen. Vaikka näyttelijät ja ohjaajat olisivatkin kaavoihin kangistuneita, pystyy yleisö vaikuttamaan lopputulokseen huutamalla “Omstart!”. Näin näyttelijöitä ei päästetä autopilotille ja esitykset pysyvät yllättävinä siitäkin huolimatta, että käsistiimi kierrättää samoja vitsejä jo kahdettatoista kertaa.Siispä valmistaudu yllättämään meidät ja itsesi huutamalla Omstart ja pyytämällä jotain mitä ei olla aikaisemmin teatterilavalla nähty.- Juho Mäntysaari